Maailmanloppu-kyselyssä hämmentävä tulos

Lifestyle Ohhoh! · Neea Jokinen

Maailmanloppuja on ennustettu tulevaksi kautta aikojen. Ihmisten tiedetäänkin lahjoittaneen miljooniaan muun muassa hyväntekeväisyysjärjestöille maailmanlopun pelossa. Nyt tästä aiheesta on tehty hauska kysely verkossa.

OnePoll-sivuston tekemässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitä britannialaiset ovat mieltä maailmanlopusta. Kyselyyn osallistui 2.000 ihmistä. Suurin osa kyselyyn vastanneista uskoo, että avaruudesta maahan iskeytyvä asteroidi tuhoaa kaiken elollisen maan päällä.

Toiseksi eniten britit uskovat tulevaisuudessa jonkin luonnonkatastrofin tuhoavan maailman. Tutkimukseen osallistuneiden mielestä ydinräjähdys voi aiheuttaa myös maailmanlopun. 27 prosenttia vastanneista kertoi piiloutuvansa maanalaiseen bunkkeriin maailmanlopun tullessa. 26 prosenttia puolestaan pysyttelisi kotonaan, vaikka maailma tuhoutuisi.

Lisäksi tutkimuksessa kysyttiin ihmisiltä, kuka voisi pelastaa maailman, jos elämäämme uhkaisi massiivinen katastrofi. Kyselyn mukaan britit haluaisivat Die Hard -toimintatähti Bruce Willisin pelastavan maailman. Naisista maailmanlopun pelastajana puolestaan toimisi näyttelijätär Sigourney Weaver.

Maya-kansan ikivanha kalenterijärjestelmä on kerännyt viime aikoina hurjasti huomiota, sillä kalenterin ajanlasku päättyy 21. joulukuuta. Yliluonnollisiin ilmiöihin uskovat tahot pelkäävät maailmanlopun koittavan kyseisenä päivänä. Taikauskoisten venäläisten uutisoitiin äskettäin valmistautuneen maailmanloppuun hamstraamalla varastoon sokeria, tulitikkuja ja kynttilöitä.