Joulumuori Jodie Marsh ehti jo rannalle

Englantilainen kohumalli ja televisiojulkkis Jodie Marsh seurusteli vielä puoli vuotta sitten The Only Way Is Essex -tähti Kirk Norcrossin kanssa, mutta pari on sittemmin jo eronnut. Viime aikoina Jodie on kunnostautunut julkaisemalla näyttäviä lomakuviaan verkossa.

------

Marsh lomailee parhaillaan Barbadoksen lomarannoilla, jossa hän on viettänyt joulua asiaankuuluvassa asussa. Jodie nimittäin sonnustautui rannalle Joulumuorin asuun, joskin asu koostui tällä kertaa vain jouluisista bikineistä.

33-vuotias Jodie Marsh tunnetaan Britanniassa mallintöistään, mutta hän juonsi myös omaa Totally Jodie Marsh -realityohjelmansa. Vuonna 2006 hän oli mukana julkkisten Big Brother -ohjelmassa ja aiheutti talossa paljon riitoja. Marsh sijoittui taannoin toiseksi, kun plastiikkakirurgiaan keskittynyt verkkojulkaisu Good Surgeon Guide järjesti äänestyksen Britannian rumimmasta julkkiksesta. Lisäksi hän niitti menestystä liian suurten rintojen äänestyksessä.