Netflix kaatui pahimmalla mahdollisella hetkellä

Digi
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomeenkin taannoin rantautunut on demand -nettitelevisiopalvelu Netflix on ollut Yhdysvalloissa vuosien varrella usein kritiikin kohteena erilaisten ongelmien vuoksi. Nyt palvelu kaatui amerikkalaisilla käyttäjillä pahimmalla mahdollisella hetkellä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Miljoonat Netflixin asiakkaat yrittivät nimittäin katsella jouluaattona ja joulupäivänä elokuvia, televisiosarjoja ja piirrettyjä Netflixistä, mutta se jäi kuitenkin vain yritykseksi. Palvelu nimittäin kaatui maanantai-iltana juuri jouluksi ja katsojat jäivät ilman ohjelmia ja elokuvia. Nyt palvelu on saatu taas toimimaan ja Netflixin mukaan kyse oli Amazonin palvelussa ilmenneestä teknisestä viasta.

Wired-lehden mukaan Amazon aiheutti jo kolmannen katkoksen Netflixiin vuoden sisällä. Monet käyttäjät purkivat turhautumistaan verkossa ja esimerkiksi julkkistähti Judd Apatow kirjoitti Twitterissä suunnitelleensa elokuvamaratonia, mutta Netflixin katkos ”pilasi joulun”. Palvelu saatiin toimimaan joulupäivänä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Digi -osioistamme.