Snooki hehkutti Twitterissä: ”Mennään naimisiin”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Realitytähti Nicole ”Snooki” Polizzi koki viime vuoden aikana elämänmuutoksia, kun hänen tähdittämänsä Jersey Shore -sarja päätettiin lopettaa. Samalla neitokaisesta tuli pienen Lorenzo-pojan äiti.

Vauva onkin saanut julkkiskaunottaren elämän arvot uuteen uskoon. Uudenvuoden iltana 26-vuotias Snooki kirjoitti Twitter-sivustolleen viestin, jossa hän ylisti kultaansa Jionni LaVallea. Neito ei myöskään pitänyt omia ajatuksiaan salassa.

– Rakastan sinua! Olet mahtava ja teit vuodesta 2012 upean! Kiitos, kun annoit minulle Lorenzon, rakastan perhettäni. Nyt, mennään naimisiin! Kirjoitti Snooki blogiinsa.

Myöhemmin samainen punahiuksinen tähti julkaisi faniensa iloksi verkossa videon, jossa hän kertoi uudenvuoden lupauksensa. Hän kertoi haluavansa pudottaa painoaan, ja olla myös hyvä äiti pienelle pojalleen.

MTV-televisiokanava ilmoitti elokuussa lopettavansa suositun Jersey Shore -realitysarjan. Sarjasta tuttu Snooki tekee kuitenkin myös ohjelmaa kollegansa Jenni Farleyn, eli Jwoww’n, kanssa. Sarjan piti alunperin kertoa kaksikon ystävyyssuhteesta, mutta sittemmin sarja keskittyikin enemmän Snookin raskausaikaan.

Uusimmat