Kim Kardashianin äiti raivostui nettihäiriköille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kardashianien uusperheen emäntä Kris Jenner tunnetaan muun muassa manageriurastaan ja muotibisneksistään. Krisin johtama Kardashianien klaani on saamassa pian uuden jäsenen, sillä Kim Kardashianin uutisoitiin äskettäin odottavan poikaystävänsä Kanye Westin lasta.

Uutinen Kimin raskaudesta sai arvattavasti myös nettihäiriköt liikkeelle. Twitter-käyttäjät haukkuivat 32-vuotiasta realitytähteä esimerkiksi lihavaksi ja kritisoivat häntä kuviesta, joissa hän esiintyy yökerhossa ollessaan raskaana. Tyttärensä keräämistä negatiivisista kommenteista raivoistunut Kris Jenner lisäsi Facebook-sivulleen vihaisen viestin keskiviikkona.

– Kim Kardashian on 32-vuotias ja hän on raskaana, mutta te horot olette 16-vuotiaita ja teillä on neljä lasta joiden isä on poissa… Ja te kutsutte häntä lutkaksi?, Kris kirjoitti.

Myöhemmin Kris kuitenkin kertoi, ettei hän kirjoittanut alun perin kyseistä viestiä. Hän kuitenkin kertoi olevansa samaa mieltä viestin sisällön kanssa. Kris Jenner myös kertoi olevansa onnellinen Kimin ja Kanyen puolesta, ja että jokainen on vapaa sanomaan asiasta mitä he ikinä haluavatkin.

Kardashianien realityperhe on jatkuvasti otsikoissa muun muassa bisnestensä merkeissä. Suurperheen äidin Kris Jennerin vanhimmalla lapsella Kourtney Kardashianilla on kaksi lasta poikaystävänsä Scott Disickin kanssa. He ovat Mason-poika ja Penelope-vauva. Khloe Kardashianin on huhuttu jo pitkään haaveilevan jälkikasvusta. Hänen on kerrottu käyneen jopa hedelmöityshoidoissa.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat