Räppäri teki itsemurhan – Twitter-viestit juuri ennen tekoa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Viihdemaailmassa on koettu lukuisia järkyttäviä tapauksia, kun tunnetut julkisuuden henkilöt ovat tehneet itsemurhan. Jotkut julkkistähdet ovat paljastaneet julkisuudessa yrittäneensä itsemurhaa esimerkiksi päihdeongelmiensa takia.

Nyt erään amerikkalaisen räppärin uutisoidaan tehneen itsemurhan. Seattlessa asuva rap-artisti Freddy E nimittäin menehtyi 22-vuotiaana itseaiheutettuun ampumahaavaan Rentonissa sijaitsevassa asunnossa. Räppärin Douglass Buhl -niminen isä kertoi, että maailma on menettänyt lahjakkaan ja upean nuoren miehen.

– Perheemme ja maailma menetti lahjakkaan, herkän ja upean nuoren miehen. Hän riisti oman henkensä ampumalla itseään päähän. Rukoilemme, että Jumala on hänen kanssaan, Douglass Buhl kertoi The Seattle Times -sivustolle.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Freddy E julkaisi vain tunteja ennen järkyttävää tekoa Twitter-blogissaan viestejä. Hän muun muassa kertoi rakastavansa vanhempiaan. Lisäksi hän pyysi Jumalalta anteeksi ja kertoi mieluummin kuolevansa kuin elävänsä yksin kylmässä maailmassa. Freddy E:n huhuttiin olleen romanttisessa suhteessa Honey Cocaine -nimisen naisräppärin kanssa. Honey Cocaine sai kuolinuutisen tultua julki lukuisia syytöksiä, joiden mukaan heidän myrskyisä seurustelusuhteensa olisi ollut osasyynä Freddy E:n itsemurhaan.

Freddy E, oikealta nimeltään Frederick Eugene Buhl, tunnetaan muun muassa YouTube-videoistaan. Räppärin JerkTv-videot ovat keränneet yli miljoona katselukertaa. Hänen uransa oli kovassa nosteessa etenkin Seattlen alueella. Räppärin fanit tekivät äskettäin videon Freddy E:n muistolle.