Klassikkoselitys osoittautui todeksi: Koira söi passin – katso kuva

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Koululaiset ovat keksineet jos jonkinlaisia selityksiä opettajilleen esimerkiksi tekemättömistä kotitehtävistä. Kliseisin selitys lienee kuitenkin se, että perheen lemmikkieläin olisi jyrsinyt tärkeän läksypaperin.

Nyt erään walesialaisen urheilutähden uutisoidaan joutuneen jättämään tärkeän ottelun väliin, koska hänen passinsa joutui karvaisen nelijalkaisen suuhun. Rugbypelaaja Jason Tovey oli nimittäin lähdössä joukkueensa kanssa Ranskaan Heineken-turnaukseen pelaamaan Cardiff Blues -joukkuetta vastaan.

Kuva: Jason Tovey
Kuva: Jason Tovey

Mies ei kuitenkaan päässyt edes lentokentälle asti, sillä hän huomasi kotonaan passinsa olevan käyttökelvoton. Jason Toveyn Buster-niminen koiranpentu oli nimittäin syönyt rugbypelaajan passin. Urheilutähden mukaan muut joukkueen jäsenet eivät olleet uskoa sitä, että 23-vuotiaan Toveyn passi oli todellakin tuhoutunut koiran puruvimman takia.

– Koko juttu on kuin kliseinen kouluselitys siitä, että koira söi kotiläksyni. Buster-koirani jyrsii yleensä vain sukkiani ja kenkiäni. Kukaan ei ollut uskoa tapahtunutta, Jason Tovey kertoi BBC-sivustolle.