Lindsay Lohanin jyrkkä alamäki jatkuu – jättivelat paisuvat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Ongelmainen näyttelijätär Lindsay Lohan on usein otsikoissa yksityiselämänsä sekoilujen takia. Vankilassakin virunut neitokainen on joutunut lukuisia kertoja oikeuden eteen muun muassa varkauksista, liikenneonnettomuuksista ja päihteiden käytöstä.

Nyt 26-vuotiaan Lindsay Lohanin alamäki jatkuu, sillä hänen kerrotaan erottaneen asianajajansa Shawn Holleyn vuosia kestäneen yhteistyön jälkeen. Näyttelijätär halusi nimittäin uudeksi lakimiehekseen newyorkilaisen huippuasianajajan Mark Hellerin. Lohanilla on kuitenkin paljon maksettavaa entiselle asianajajalleen, sillä hänen pitää maksaa naiselle yli 300.000 dollaria, eli noin 234.000 euroa.

– Lindsay on paljon velkaa Shawnille. Hän ei ole maksanut melkein mitään. Lindsay ei osaa arvostaa sitä, kuinka paljon Shawn on uhrannut hänen vuokseen, lähde kertoi Radar Online -sivustolle.

Lindsay Lohanin kerrottiin äskettäin saaneen rahallista apua Scary Movie 5 -elokuvan vastanäyttelijältään Charlie Sheeniltä. Tähtinäyttelijän väitetään lahjoittaneen neitokaiselle 100.000 dollaria, eli noin 77.000 euroa, verovelkojen maksamiseen. Lohan on velkaa Yhdysvaltojen verovirastolle yli 230.000 dollaria, eli 179.000 euroa.

Lindsay Lohan on yrittänyt jo pidemmän aikaa saada elämänsä takaisin raiteilleen siinä kuitenkaan onnistumatta. Näyttelijättärestä levisi taannoin järkyttäviä huhuja, joiden mukaan hän litkisi päivittäin kaksi litraa vodkaa. Huumesekoiluistaan ja poliisikahinoistaan tunnettu Lohan pitää itseään onnekkaana, koska hän ei ole tehnyt itsemurhaa. Elokuvatähden Michael-isä uskoo, ettei hänen tyttärensä ura nouse enää koskaan.