Reino Nordin: ”Ihmiset katsoo jotain Salattuja elämiä aamusta iltaan”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tammikuun loppupuolella Suomen valkokankaat valloittaa huippusuositun Vuosi 85 -musikaalin pohjalta tehty elokuvaversio, jonka pääosassa nähdään Reino Nordin ja Malla Malmivaara. Stara tapasi Nordinin elokuvan merkeissä.

Vuonna 2006 Tampereen Työväen teatterissa kantaesityksensä saanut manserock-aiheinen musikaali kuuluu 250.000 katsojallaan Suomen suosituimpiin musikaaliesityksiin. Kyseinen yleisöhitti sai nopeasti innostusta elokuvantekijöiden piirissä. Kysyimme Reinolta, näkeekö näyttelijä projektissa rahastuksen makua.

– Onko Suomessa mitään, mikä ei tuntuisi saman aiheen rahastamiselta? Kato nyt, mitä ihmiset katsoo telkkarista – jotain Salattuja elämiä aamusta iltaan. Meillä oli halu tehdä elokuva, joka lähtisi vahvasti Tampereelta, Reino Nordin toteaa Staralle.

– Oli kysymys myös siitä ajatuksesta, että yleisö tykkää tästä tarinasta ja se kestää vielä sen yhden elokuvan. Sun pitää ymmärtää, että toi kysymys on täysin mielisairas, koska Suomessa ei tehdä rahaa elokuvilla. Siitä ei saa kukaan rahaa, täräyttää Nordin suorasukaiseen tyyliinsä.

Uusimmat