Tältä Amanda Seyfried näyttää pornotähtenä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mamma Mia! -elokuvan myötä läpimurtonsa tehnyt Amanda Seyfried on jo vakiinnuttanut paikkansa viihdelehtien sivuilla ja Hollywood-näyttelijänä. Entinen lapsimalli nähdään seuraavaksi valkokankaalla 22. helmikuuta ensi-iltansa saavassa Les Miserables -musikaalielokuvassa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

27-vuotias näyttelijätär esittää pääroolia tänä vuonna myös etukäteen kohua herättäneessä Lovelace-elokuvassa. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo 1970-luvun pornotähdestä, Linda Lovelacesta, joka nousi kuuluisuuteen Deep Throat -pornofilmin myötä. Nyt julkaistulla videolla annetaan esimakua siitä, kuinka Amanda Seyfriediltä luonnistuu aikuisviihdelegendan rooli.

Amanda Michelle Seyfried on tähdittänyt viime vuosina useita elokuvia, joista kuuluisimpia ovat Red Riding Hood – Punahilkka, Rakkauskirjeitä Julialle, Dear John, Jennifer’s Body ja Alpha Dog. Näyttelijäkaunotar on näytellyt myös HBO-televisiokanavan Big Love -draamasarjassa Sarah Hendricksonia. Hän aloitti uransa viihdemaailmassa 11-vuotiaana lapsimallina ja poseerasi muun muuassa mainoksissa Leighton Meesterin kanssa. Amanda teki ensimmäisen elokuvaroolinsa 17-vuotiaana Mean Girls -hittielokuvassa.