Khloe Kardashian lopetti laihduttamisen: ”Olen kaunis joka tapauksessa”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kardashianin perhe on ollut jatkuvasti viihdeotsikoissa varsinkin sen jälkeen, kun perheen kurvikuningatar Kim Kardashian julkisti odottavansa vauvaa räppärimiehensä Kanye Westin kanssa.

Muodoistaan tunnetaan myös neitokaisen sisar Khloe Kardashian, jota on joskus kritisoitu liiankin reheväksi kaunottareksi. Nyt 28-vuotias realitytähti ja juontaja on kertonut, ettei yritä enää pakkomielteisesti pudottaa painoaan, kuten jokunen vuosi sitten. Vuonna 2009 Khloe laihtui hurjat 13 kiloa, minkä jälkeen hän on oppinut hyväksymään oman kroppansa kurvit. Hän myöntää kuulevansa edelleen moitteita ulkomuodostaan.

– Muutama vuosi sitten laihduin paljon, mutta ihmiset haluavat edelleen kritisoida. Rehellisesti sanottuna olen tyytyväinen itseeni hieman painavampana. Tajusin, että minkä takia minun pitäisi yrittää täyttää jonkun toisen kauneusvaatimukset? Minusta olen kaunis joka tapauksessa, kertoi Khloe Kardashian Glamour-lehdelle.

Khloe Kardashianin kerrotaan yrittäneen pitkän aikaa saada lasta miehensä Lamar Odomin kanssa. Äskettäin neito kuitenkin rauhottui näiden suunnitelmien suhteen, ja päätti, ettei aio stressata mahdollisesta jälkikasvustaan. Kardashianin kerrotaan kuitenkin unelmoivan lapsesta, joka syntyisi samaan aikaan Kim-siskon perheenlisäyksen kanssa.