Skrillexin hiukset syttyivät tuleen bileissä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Elektronisen musiikin tuottaja ja dubstep-artisti Skrillex on parhaillaan kovassa nosteessa, ja miehen toinen albumi Scary Monsters And Nice Sprites nousi taannoin hitiksi. Levyn menestyksen myötä hänen suosionsa kasvoi räjähdysmäisesti myös kansainvälisillä markkinoilla.

Toissa viikolla Skrillex juhlisti 25-vuotissyntymäpäiviään ystäviensä kanssa Los Angelesissa sijaitsevassa ravintolassa. Verkossa julkaistiin video Skrillexin synttäripippaloista, joissa tapahtui vaarallinen välikohtaus.

Tapauksesta on siis kulunut jo pari viikkoa, ja nyt Skrillex on ilmoittanut selvinneensä tapauksesta ilman mainittavia vaurioita. Samalla hän paljasti MTV-kanavalle esiintyvänsä tulevana kesänä Coachella-jättifestareilla ja tekevänsä seuraavaksi musiikkia Selena Gomezille.

Kuva: TMZ, YouTube
Kuva: TMZ, YouTube

Nettivideolla nähdään, kuinka ystävät laulavat onnittelulaulua Skrillexille kameroiden kanssa. Laulun jälkeen pitkähiuksinen Skrillex nojaa eteenpäin kakkua kohti ja alkaa puhaltaa kynttilöitä. Puhallushetki päättyy kuitenkin nopeasti, kun mies huomaa hiustensa syttyneen tuleen. Muusikko sammuttaa säikähtäneenä hiuspalon ja alkaa sen jälkeen nauraa tapahtuneelle juhlavieraiden kanssa.