Hollywoodin villikko iski jälleen: Haukkui Jay-Z:n Twitterissä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Näyttelijätär Amanda Bynes oli taannoin vielä kovassa nousussa oleva Hollywood-tähti, mutta sittemmin hänen uransa on jäänyt paitsioon henkilökohtaisen elämän ongelmien takia. Äskettäin Veljemme on nero -komediasarjasta tuttu Frankie Muniz kehotti neitoa ottamaan aikaa itselleen.

26-vuotias tähti on viime aikoina kunnostautunut sosiaalisessa mediassa julkaisemalla muun muassa kohua herättäneitä kuvia. Nyt Amanda on herättänyt hämmästystä ihmisissä tylyttämällä musiikkimoguli Jay-Z:n ulkonäköä Twitter-blogissaan. Hän julkaisi miehen kuvan, jolle laittoi omintakeisen kuvatekstin.

– Ruma naama, kirjoitti Amanda Bynes blogiinsa.

Neito kuitenkin poisti pian viestinsä, mikä tarkoittanee Daily Mail -lehden mukaan sitä, että hän tuli ehkä toisiin ajatuksiin. Julkaisun takana voi olla myös tähden tilille päässyt hakkeri.

Amanda Bynes tunnetaan näyttelijänä, televisiojuontajana, laulajana ja muotisuunnittelijana. Hänen suosituimpia elokuviaan ovat muun muassa She’s The Man, Hairspay ja Easy A. Viime vuosina neitokainen on keskittynyt elokuvauransa sijaan muotimaailmaan, sillä hänet tunnetaan myös vaatesuunnittelijana.