Katsojat järkyttyivät – televisiokanava uutisoi zombiehyökkäyksestä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elävät kuolleet, eli zombiet, ovat nykyään suosittu aihe elokuvissa, televisiossa ja videopeleissä. Niitä onkin nähty esimerkiksi The Walking Dead -televisiosarjassa ja elokuvassa 28 Päivää myöhemmin.

Nyt pahaa-aavistamattomia televisiokatsojia on yritetty saada uskomaan oikean zombie-epidemian leviämiseen. Maanantaina Yhdysvaltain Montanan osavaltion KRTV-TV -kanavan katsojat yllättyivät, kun äänet hiljenivät hetkeksi Steve Wilkosin keskusteluohjelmasta. Kuului hätäsignaali, jonka jälkeen kuuluttajan ääni ilmoitti elävien kuolleiden nousevan haudoistaan.

– Viranomaiset ovat ilmoittaneet kuolleiden nousevan haudoistaan ja niiden hyökkänneen elävien kimppuun. Seuratkaa ruudulla näkyviä ilmoituksia, joita päivitetään, kun saamme lisää tietoa. Älkää yrittäkö lähestyä ruumiita, sillä ne ovat erittäin vaarallisia, kuuluttaja julisti.

KRTV-TV-kanava ilmoitti nopeasti katsojilleen, että oikea zombie-hyökkäys ei ollut käynnissä. Kanavan edustajien mukaan kyseessä oli todennäköisesti hakkereiden järjestämä pila. Gawker-sivuston mukaan pilan tekijät eivät ole vielä toistaiseksi selvillä. Tekoa epäillään The Walking Dead -televisiosarjan mainostempaukseksi.