Jäätynyttä ihmisen ulostetta satoi taivaalta – talon katon läpi

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Moni urbaani legenda kertoo erikoisista taivaalta sataneista asioista ja jopa eläimistä. Jo keskiajalla liikkui tarinoita esimerkiksi yläilmoista pudonneista kuolleista hiiristä ja elävistä rupikonnista.

Tällaisia tapauksia on raportoitu tosielämässäkin jo useita. Cracked-sivusto on nyt koonnut yhteen niistä oudoimmat. Vuonna 2007 amerikkalainen Eleanor Beal oli matkalla työpaikalleen Jenningsin poliisiasemalle, kun hän havahtui taivaalta sataviin matoihin. Myös Skotlannissa fysiikan opettaja David Crichton sai matosateen niskaansa pelatessaan ulkona jalkapalloa vuonna 2011.

Lentävistä lehmistä on vitsailtu jo kauan, mutta Charles ja Linda Emerson hämmästyivät toden teolla hääpäivänään vuonna 2007. Mansonin valtatiellä Washingtonissa ajeleva pari sai nimittäin 300-kiloisen lehmän autonsa katon läpi.

Kaliforniassa raportoitiin viime vuoden lokakuussa, että leopardihai oli pudonnut taivaalta maahan keskellä San Juan Hillsin golf-klubia. Kaiken onneksi otus ei pudonnut yhdenkään golfaajan niskaan. Samoihin aikoihin Virginiassa uutisoitiin taivaalta sataneesta raa’asta lihasta, jonka alkuperää ei onnistuttu selvittämään.

Viime vuonna seitsemänvuotias Taylor Callaway ihastui ikihyviksi, kun koiranpentu putosi taivaalta hänen ja isoäidin takapihalle. Pennun adoptoiminen oli perheelle itsestäänselvyys, sillä harvemmin tällaisia yllätyksiä tipahtelee eteen suoraan yläilmoista.

Vuonna 2008 Calgaryssa, Kanadassa, uutisoitiin epämiellyttävämmästä taivasyllätyksestä, kun isoäiti Maria Liknesin katon läpi putosi jäädytettyä ihmisen ulostetta sisältäviä lentokonepakkauksia. Taivaalta pudonnut kakka teki näyttävän reiän Liknesin talon kattoon.