Salama iski Vatikaaniin – jumalallinen väliintulo vai sattuma? Katso video

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihmiset ympäri maailmaa järkyttyivät tällä viikolla, kun katolisen kirkon johtaja paavi Benedictus XVI ilmoitti maanantaina eroavansa virastaan. Syyksi Benedictus XVI kertoi heikentyneen terveydentilansa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Erityisen merkittävän tapahtumasta tekee se, että edellisen kerran paavi erosi tehtävästään vuonna 1415. Silloinkin painostuksen alla. Eroilmoituksen päivänä Vatikaania koetteli ukkosmyrsky. Vain pari tuntia Benedictus XVI:n eroamisen jälkeen paikallisia asukkaita kohtasi hurja näky, kun salama iski maan pääkirkkona toimivaan Pietarinkirkkoon. Valokuvaaja onnistui ikuistamaan salamaniskun kameralleen.

Kuva herätti laajaa keskustelua internetissä, ja jotkut uskovat sen olevan väärennetty. Syyksi epäilykselle kerrotaan esimerkiksi se, ettei salama heijastu kirkon katosta tai märältä asfaltilta. Accuweather-sääsivuston asiantuntija Jesse Ferrell pitää kuvaa kuitenkin aitona.