Yournalist julkaisee uuden singlensä myös C-kasettina!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Turkulainen Yournalist-yhtye julkaisee helmikuussa uuden Colosseum-singlensä. Single on paketoitu EP:n muotoon samoihin kansiin kuuden muun kappaleen kanssa ja sitä on saatavilla vain rajoitettu erikoispainos.



Viime keväänä julkaistulta debyytilta Horror and Terror tuttu kappale on saanut seurakseen neljä remiksausta albumin kappaleista sekä kaksi liveraitaa viimesyksyiseltä keikalta Turun Klubilta. Rajoitettu painos on saatavilla valikoiduista levykaupoista sekä keikoilta CD- ja C-kasettimuodossa. EP on kuunneltavissa myös verkossa.

 Yhtye juhlisti EP:n julkaisua Turun Dynamossa 15. helmikuuta, tänään juhlat jatkuvat Semifinaalissa Helsingissä.

Yournalist soittaa progressiivista populäärimusiikkia ennakkoluulottomille ihmisille, jotka ovat kyllästyneet tylsyyteen. Yhtye syntyi puolivahingossa vuonna 2009, kun veljekset ja ystävykset Oskari Ruohonen, Santeri Ruohonen ja Mikko M. Koskinen päättivät viettää viattoman mökkiviikonlopun. Tuloksena oli trio, jonka musiikissa rock kohtaa popin ja häpeilemätön hyväntuulisuus pöyhkeät progevaikutteet. Debyyttialbumi Horror and Terror julkaistiin keväällä 2012.