Lordi kuvattiin Dublinissa – mukana uudet jäsenet!

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomalainen monsterheavy-yhtye Lordi nousi euroopanlaajuiseen suosioon voitettuaan Euroviisut vuonna 2006 kappaleella Hard Rock Hallelujah. Perjantaina viisuvoitto vei yhtyeen Irlantiin, jossa ohjelmassa oli esiintyminen sikäläisessä Euroviisufinaalissa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Eilen lauantaina Lordi-yhtye kuvattiin Dublinissa, jossa se vieraili RTE-televisiokanavan studioilla. Paparazzit ikuistivat poikkeuksellisen näyttävän yhtyeen saapumassa paikalle.

Lordi julkaisee kuudennen studioalbuminsa To Beast Or Not To Beast Suomessa ja muualla Euroopassa 1. maaliskuuta. Yhtye lähtee julkaisunsa myötä myös Euroopan kiertueelle, jonka vahvistuneet päivämäärät ovat viestin lopussa.

Lordissa on nykyisin kaksi uutta jäsentä, kun rumpali Mana korvasi viime vuonna menehtyneen Otuksen. Hella puolestaan korvasi yhtyeen kosketinsoittaja Awan, joka jätti yhtyeen kesällä. Uudella levyllä on mukana muistokappale Otukselle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.