Rötöstely sai jatkoa: Bobby Brown tuomittiin vankilaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Whitney Houstonin ex-mies Bobby Brown on ollut viime vuosina enemmän julkisuudessa henkilökohtaisen elämänsä päihdesekoilujen kuin hiipuvan laulajauransa tiimoilta. Lokakuussa 43-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta.

Holtittomasti päihtyneenä ajanut laulaja sai syytteen rattijuopumuksesta ja kortitta-ajamisesta. Miehen ajokortti otettiin häneltä pois vuonna 2012 edellisen rattijuopumuksen vuoksi. Nyt Bobby Brown on tuomittu uusimmasta rötöksestään 55 päivän vankilatuomioon ja neljän vuoden ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen.

Brown määrättiin myös samalla 18-kuukautiseen vieroitushoito-ohjelmaan. Kyseessä on tähden kolmas rattijuopumustuomio. Mies astuu selliin 20. maaliskuuta. Tätä ennen hän joutuu käymään kolmesti viikossa AA-kokouksissa, uutisoi TMZ-sivusto.

Bobby Brown herätti taannoin närää pakenemalla kaaoottisesti paikalta ex-vaimonsa Whitney Houstonin hautajaisista. Poistuessaan mies vuodatti kyyneleitä. Myöhemmin syyksi selvisi se, ettei Brownin seuruetta haluttu mukaan intiimiksi tarkoitettuihin pienen piirin hautajaisiin. Mies raahasi tilaisuuteen mukaansa muun muassa nykyisen tyttöystävänsä Alicia Etheridgen.