Rihanna julkaisi bilekuvansa netissä – eliitti juhlii bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna seurustelee jälleen Chris Brownin kanssa, vaikka parin uudesta erosta onkin viime päivinä huhuttu kovasti viihdelehdissä. Supertähden elämä on ollut viime viikkoina varsinaista vuoristorataa, mutta tuoreimpien nettikuvien perusteella bileitä riittää.

Rihanna on nyt julkaissut jälleen Twitterissä uusia valokuvia elämästään ja vauhdikkaista juhlista, joissa laulajatar keikistelee näköjään useimmiten bikineissä tai muuten vähissä pukeissa.

Rihanna seurusteli aikoinaan Chris Brownin kanssa kuukausien ajan, mutta suhde päättyi vuonna 2009 pahoinpitelytapauksen vuoksi. Sittemmin Rihanna antoi väkivaltaiselle eksälleen julkisesti anteeksi ja jouluna 2012 pariskunta vahvisti olevansa taas yhdessä. Rihanna julkaisee vuoden 2013 alkupuolella taas uutta musiikkia pienen tauon jälkeen. Sinkkujen kansikuvat ovat peräisin hänen omista kännykkäkuvistaan.