Tältä elektropoppari Moby näytti nuorena – tunnistatko?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Konemusiikin edelläkävijöihin 90-luvun puolivälissä lukeutunut newyorkilainen artisti Moby kertoi taannoin haluavansa suunnitella pornoelokuvan. Poppari olisi halunnut aikuisviihdepätkään suurten mieselinten sijaan vain pieniä peniksiä.

47-vuotias musiikintekijä tunnetaan kaljuudestaan, mutta nuoruudessa Mobyn päätä vielä koristivat tuuheat hiukset. Vuoden 1982 kuvassa 16-vuotiaalla tähdellä nähdään asiallinen, ajalle tyypillinen kampaus. Poptähti vietti nuoruutensa Connecticutissa ennen nousuaan maailmanmaineeseen.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Taannoin Moby, eli Richard Melville Hall, oli otsikoissa, kun hänen kotiinsa tunkeutui huumehörhö. Tähtiartistin uutisoitiin toimineen varsin kylmäverisesti miehen huomattuaan, sillä hän ei muun muuassa ilmoittanut asiasta poliisille. Hän oli kaiken kukkuraksi antanut miehelle 20 dollaria ruokarahaa ja college-paidan. Moby kertoi ettei soittanut poliisille, koska mies ”ei puukottanut”.