Christian Bale harkitsee paluuta Batman-rooliin – supersankarien kohtaaminen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Oscar-palkittu brittiläinen Christian Bale tunnetaan monipuolisena näyttelijänä, joka on kokenut koviakin muodonmuutoksia rooliensa vuoksi. Tähti nähtiin edellisen kerran valkokankaalla viime Yön Ritarin Paluu -elokuvassa viime kesänä.

39-vuotias näyttelijä kertoi aikaisemmin ripustavansa Yön Ritarin viitan omalta osaltaan naulaan kolmannen Christopher Nolanin ohjaaman Batman-elokuvan jälkeen. Nyt tähden kerrotaan kuitenkin harkitsevan paluuta rooliin vuodelle 2015 kaavaillussa Justice League -elokuvassa. Latino Review -verkkosivuston mukaan Yön Ritari -trilogian ohjaaja Christopher Nolan toimii elokuvan tuottajana.

Justice League perustuu samannimisiin sarjakuviin, joissa Batman lyöttäytyy yhteen Teräsmiehen, Ihmenaisen ja Green Lanternin kanssa taistellakseen pahoja voimia vastaan. Konsepti on siis hieman samanlainen, kuin viime kesänä ensi-iltansa saaneessa The Avengers-elokuvassa. Teräsmiehenä ensi kesänä Man Of Steel -elokuvassa nähtävän Henry Cavillin kerrotaan toistavan roolinsa myös Justice Leaguessa.

Christian Bale tunnetaan muun muassa elokuvista Amerikan psyko, The New World, Terminator – pelastus ja Taistelija. Tähti on ollut viime vuosina otsikoissa väkivaltaepäilyiden ja raivokohtaustensa takia. Äitinsä ja siskonsa pahoinpitelystä epäilty mies joutui taannoin naurunalaiseksi, kun yksi hänen raivokohtauksistaan saatiin äänitettyä ja se julkaistiin verkossa.

Uusimmat