Twilight-elokuvan virheet listattiin: ”Repikää palasiksi!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Twilight-vampyyrisaaga on saanut maailmalla miljoonia faneja. Vampyyri Edvard Cullenin ja teinityttö Bella Swanin rakkaustarinasta on tehty myös monia parodioita. Kerroimme taannoin muun muassa parodiavideosta, jossa esitettiin ”rehellinen” Twilight-traileri.

Nyt verkossa leviää video, johon on koostettu kaikki Twilight – Houkutus -elokuvan virheet. Erikoisena pidetään esimerkiksi sitä, että Edvard kykenee karkottamaan Bellaa uhkaavat raiskaajat pelkällä katseellaan. Epätodennäköistä on myös, että tämän pelastusoperaation jälkeen hän itse lähes tappaa mielitiettynsä hurjastelevalla ajotyylillään.

Virhevideolla kuullaan myös esimerkkejä Bellan oudoista äännähdyksistä ja naurahduksista, jotka ovat elokuvassa kommunikoinnin muotoja. Pätkällä näytetään lisäksi kameralle vahingossa tallentuneita mokia, kuten esimerkiksi rekka-auto, jota ei aja kukaan. Videon lopussa tuomio onkin, että koko elokuva pitäisi repiä palasiksi.