Perheenäiti kehitti Downin syndrooma -nuket

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Raskauden aikana jotkut vanhemmat saavat selville, että heidän lapsellaan ei ole kaikki kunnossa. Joskus lapsella todetaan esimerkiksi Downin syndrooma, jolla on omat fyysiset tunnuspiirteensä.

Kuva: Dolls for Downs
Kuva: Dolls for Downs

Nyt erään yhdysvaltalaisen äidin kerrotaan valmistavan nukkeja, jotka muistuttavat Downin syndroomasta kärsiviä lapsia. Connie Feda sai idean työlle Hannah-tyttärensä syndroomasta. Kun pikkuneiti oli 9-vuotias, hän selasi lelukatalogia, eikä löytänyt yhtään itsensä näköistä nukkea.

Äiti päätti ilahduttaa lastaan valmistamalla hänelle oman nuken, jonka pyöreät kasvot olivat kuin peilikuva tyttären ulkomuodosta. Dolls for Downs -projektillaan hän on halunnut auttaa vammaisia lapsia löytämään nukesta ystävän koko loppuelämäksi. Verkkovideolla hän kertoo, että nukke toimii lapselle myös terapiatyökaluna.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat