Uskomaton tuuri: Mies voitti lotossa jättisumman kahdesti

Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Lotossa voittaminen kuuluu varmasti monen suomalaisenkin unelmiin. Nyt otsikoihin on noussut uskomattoman hyvätuurinen mies, joka on voittanut lotossa kahdesti kolmen vuoden aikana. 41-vuotias lottovoittaja George Traykov ei ehkä kärsikään rahapulasta ihan pian.

Essexissä Isossa-Britanniassa asuva bulgarialaismies voitti ensin vuonna 2011 EuroMillions-lotosta miljoona puntaa. Kaikkien hämmästykseksi Traykov voitti samaisessa lotossa myös tänä vuonna, kasvattaen pankkitilinsä saldoa miellyttävällä 160.873 punnan summalla. Bulgarialaismies jäi kuitenkin toisella voittokerrallaan numeron päähän loton pääpotista, Daily Mail -lehti uutisoi.

Jos Traykov olisi saanut kaikki numeronsa oikein, olisi hänelle napsahtanut päätähuimaavat 12 miljoonaa puntaa. Onnekkuudellaan häikäisevä mies ei kuitenkaan ole antanut lottovoittojen nousta päähänsä. Mies sanookin lehdelle, ettei toinen voitto juurikaan hetkauttanut häntä. Miljonäärin elämään totuttelu vei kuitenkin hetken.

– En juo tai polta, joten jouduin tuhlaamaan kokonaisen laatikollisen shamppanjaa kunnes onnistuin, George Traykov kertoo voittajille tyypillisestä shamppanjan suihkuttelusta formulakuskien tyyliin.