Kanye Westin uuden singlen nimi hämmentää: ”Olen Jumala”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Esikoisensa syntymään valmistautuva hiphop-tähti Kanye West ei ole tunnettu vaatimattomana miehenä. Taannoin muusikko esimerkiksi nousi otsikoihin verrattuaan itseään taidemaalari Picassoon ja Steve Jobsiin.

Nyt Kanye West on puolestaan herättänyt hämmennystä tulevan kappaleensa nimellä. Räppärin seuraava single kantaa nimeä I Am a God, suoraan suomennettuna ”Olen Jumala”. Toisin kuin alun perin huhuttiin, Kanye kuitenkin viittaa nimessä olevansa yksi jumalista, eikä ainoa Jumala.

– Emme ikinä olisi niin röyhkeitä tai rienaavia, että kutsuisimme Kanyea kaikkivaltiaaksi, Kanye Westin edustaja kertoo New York Postille.

Perheenlisäyksen odotteleminen ei ole tehnyt Kanyestä aikaisempaa nöyrempää supertähteä. Breakingnews.ie-verkkosivuston mukaan Kanye väitti taannoisella keikalla omistavansa voimat ”utopian” luomiseen ja musiikkiteollisuuden mullistamiseen.

Äskettäin Kanye Westin kerrottiin harkitsevan itselleen kymmenen miljoonan dollarin arvoista henkivakuutusta. Asiaa ajoi eteenpäin erityisesti miehen tuleva anoppi, Kris Jenner, joka haluaa räppärin laittavan tulevan lapsensa ensimmäiseksi edunsaajaksi vakuutukseen. Myös Kim Kardashian aikoo laittaa lapsensa oman henkivakuutuksensa edunsaajaksi.

Uusimmat