Adrianne Palicki käänsi katseet iltapuvussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuosittain viihdemarkkinoille tulee runsaasti useita uusia mielenkiintoisia tähtiä, ja viime päivinä erityisen näyttävästi tuloaan on tehnyt amerikkalainen Adrianne Palicki. Hänet nähdään pian Suomenkin valkokankailla elokuvassa G.I. Joe, jota hän kiertää parhaillaan markkinoimassa maailmalla.

Nyt Adrianne Palicki on kuvattu vierailemassa uuden elokuvansa ensi-illassa Lontoossa. Hän asteli Empire Leicester Squarella sijaitsevan teatterin punaiselle matolle vaaleanpunaisessa iltapuvussa, jonka yläosa oli neitokaiselle ominaiseen tapaan varsin rohkea.

29-vuotias amerikkalainen Adrianne Palicki on näyttelijätär, joka nousi ensimmäisen kerran otsikoihin vuonna 2013 G.I. Joe: Retaliation -elokuvansa merkeissä. Näyttävä nainen teki kuitenkin alallaan läpimurtonsa jo vuonna 2010 ensi-iltansa saaneella elokuvalla Legion ja kaksi vuotta myöhemmin nähdyllä elokuvalla Red Dawn. Lisäksi hän on tähdittänyt televisiosarjaa Friday Night Lights sekä vilahtanut sarjoissa Supernatural, Smallville ja CSI.

Uusimmat