Ismo Leikola laihdutuksestaan: ”Ajattelin yrittää uudestaan”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suosikkikoomikko Ismo Leikola on varsinainen viihteen monitoimimies. Stand upin lisäksi hän kaavailee myös musiikkiuraa ja kirjoittaa parhaillaan näytelmää. Taannoin koomikko onnistui pudottamaan parikymmentä kiloa Elixir-ohjelman kuntokuurilla.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ohjelman jälkeen muutamia kiloja tuli kuitenkin takaisin, minkä vuoksi Ismo onkin jälleen tarttunut toimeen. Hänet on alkuvuoden aikana nähty Elixir-ohjelmassa talviurheilun parissa. Leikolan mukaan televisio-ohjelma on hyvä apuväline laihdutusprojektissa. Hän kertoi asiasta Staran haastattelussa.

– Se oli helvetin hyvä, että sain ulkopuolista painetta. En tiedä, olisinko ikinä saanut sitä muuten aikaiseksi, mutta kun mulle hankittiin personal trainer. Siinä oli haastetta. En välttämättä pelkästään itse saisi aikaiseksi. Haluaisin vieläkin laihtua jotain kymmenen kiloa. Nyt ajattelin yrittää uudestaan, Ismo Leikola kertoi Staralle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.