Varkaat iskivät yleiseen vessaan: ”Miksi joku teki näin?”

Ohhoh! · Tim Isokivi

Japanin Kioton lähellä sijaitsevan Fukuchiumamashin kaupungin poliisit saivat tiistaina 2. huhtikuuta tutkittavakseen erikoisen rikostapauksen. Viranomaiset hälytettiin tutkimaan katulamppuun kohdistunutta vandalismia, kun he huomasivat wc-pöntön kadonneen läheisen puiston julkisesta naistenvessasta.

Kyseessä ei ole mikä tahansa pönttö, vaan 300.000 jenin, eli noin 2.300 euron, arvoinen monikäyttöinen wc-pönttö. Rocket News -verkkosivuston mukaan poliisit uskovat rikollisten käyttäneen ruuvimeisseliä irrottaakseen pytyn varovasti wc-tilojen lattiasta. Miesten wc oli ennallaan.

– Minun täytyy todeta tämän olevan ensimmäinen kerta, kun olen kuullut kokonaisen wc-pytyn tulleen varastetuksi. Vandalismi on yleistä, mutta koko laitteen varastaminen on eri asia… On hämmentävää ajatella, miksi joku teki näin, kaupungin virkamies totesi.

Japani ei kuitenkaan ole ainoa maa, jossa yleiset wc-tilat ovat joutuneet rikollisten kohteeksi. Huffington Post uutisoi aiemmin tänä vuonna tapauksista, joissa varkaiden kynsiin päätyi 23.000 euron arvosta venttiilejä wc-pöntöistä ja pisuaareista.