Kanye West oikeuteen biisivarkaudesta – jälleen kerran

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppärinä, musiikkimogulina ja muotisuunnittelijana uraa luonut Kanye West kuuluu tämän hetken seuratuimpiin julkkiksiin. Taannoin esikoislapsensa maailmaan tuloa tyttöystävänsä Kim Kardashianin kanssa odottava tähti väitti antavansa vauvalle nimeksi North West.

Nyt Kanyetä vastaan on nostettu kanne, sillä miehen väitetään jälleen käyttäneen musiikissaan luvatta osia ennestään nauhoitetusta kappaleesta. Tällä kertaa kyseinen kappale on varsin tuntemattomaksi jääneen Thunder & Lightning -yhtyeen vuonna 1974 levyttämä Bumpin’ Bus Stop.

The Hollywood Gossip-verkkosivuston mukaan kappaleen kirjoittaneen David Pryorin lapset, Trena Steward ja Lorenzo Pryor väittävät Kanyen käyttäneen luvatta heidän isänsä laulamaa pätkää vuonna 2005 ilmestyneessä Gold Digger -hitissään. He vaativat räppäriltä oikeudessa vielä määrittelemättömiä vahingonkorvauksia.

Äskettäin Kanye Westin kerrottiin harkitsevan itselleen kymmenen miljoonan dollarin arvoista henkivakuutusta. Asiaa ajoi eteenpäin erityisesti miehen tuleva anoppi, Kris Jenner, joka haluaa räppärin laittavan tulevan lapsensa ensimmäiseksi edunsaajaksi vakuutukseen. Myös Kim Kardashian aikoo laittaa lapsensa oman henkivakuutuksensa edunsaajaksi.

Uusimmat