PSY-tähden uusi jättihitti oli liikaa – uskomaton syy sensurointiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuoden suurimpiin villityksiin kuului korealaisen PSY-räppärin jättihitti Gangnam Style, josta muodostui maailmanhistorian toistaiseksi suosituin musiikkikappale. Biisi sai vastikään seuraajan, jonka video keräsi kolmessa vuorokaudessa 100 miljoonaa katsojaa.

Nyt uuden Gentleman-kappaleen musiikkivideon esittäminen on kuitenkin kielletty Etelä-Korean suurimmalla ja vanhimmalla Korean Broadcasting System -televisiokanavalla. Syynä on Star Nate -verkkosivuston mukaan videon alku, jossa PSY potkaisee autotiellä olevaa liikennekartiota.

Etelä-Koreassa liikennekartion potkaiseminen luokitellaan julkisen omaisuuden tuhoamiseksi. Korean Broadcasting System ei voi esittää videota, koska se voitaisiin kanavan mukaan tulkita vandalismiin yllyttämiseksi. Artistin edustaja on kertonut, ettei videota aiota kuitenkaan muokata kanavalle sopivaksi.

Aiemmin PSY suunnitteli uuden singlen nimeksi Assarabia-nimitystä, joka on Korean kielen slangisana ja tarkoittaa tyydytystä. Kappaleen nimi aiheutti kuitenkin hämmennystä Twitter-palvelussa, kun yhdysvaltalainen toimittaja Steve Herman huomautti, että se voitaisiin tulkita arabimaailmaa halventavaksi. PSY vastasi kommentteihin nopeasti ja kertoi muuttavansa kappaleen nimen.