Televisiosarja aiheutti paniikin – kuvauksia luultiin kouluammuskeluksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloista on viime aikoina kantautunut runsaasti suru-uutisia, joissa aseistetut henkilöt ovat avanneet tulen esimerkiksi elokuvateattereissa, kouluissa tai ostoskeskuksissa. Ei siis liene ihme, että oppilaat ja opettajat ovat varautuneet vastaavanlaisiin tapauksiin myös omissa oppilaitoksissaan.

Nyt Stephen Kingin Kuvun Alla -romaaniin perustuvan televisiosarjan kuvaukset ovat aiheuttaneet paniikkia Pohjois-Carolinan Wilmingtonissa sijaitsevalla ala-asteella. Koulun oppilaat ja opettajat alkoivat nimittäin yllättäen kuulla ampuma-aseiden ääniä tietämättä, että kyseessä oli vain läheisessä puistossa toimintakohtausta työstävä kuvausryhmä.

Koulussa luultiin, että laukaukset tulivat oppilaitoksen läheisyydestä tai jopa sisätiloista. TMZ-verkkosivuston mukaan oppilaat määrättiin suojaan noin 20 minuutin ajaksi, kunnes ”ammuskelun” äänten todellinen lähde selvisi.

Televisiosarjan kuvausryhmä oli hankkinut tarvittavat luvat kohtauksen kuvaamiseen puistossa. Paikalliset poliisit ja koulun henkilökunta eivät kuitenkaan jostain syystä olleet tietoisia asiasta.

Uusimmat