Poptähti Justin Bieberille: ”Pidä paita päällä!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Justin Bieber on miljoonien teinityttöjen haaveunten kohde. Nuorukainen antaa usein ihastelulle aihetta, sillä tähti julkaisee jatkuvasti sosiaalisessa mediassa paidattomia kuvia.

Nyt 19-vuotias popidoli on saanut kurinpalautusta eräältä popmaailman vaikuttajalta. Backstreet Boys -yhtyeen laulaja Howie Dorough on välittänyt tähdelle suoran viestin medioiden välityksellä. 39-vuotias popkonkari haluaisi Justinin ryhdistäytyvän.

– Pidä paita päällä! Parinkymmenen vuoden päästä hän voi olla pahoillaan siitä, että hänestä on vain paidattomia kuvia, kommentoi Howie D Daily Mail -sivustolle.

Kahden lapsen isä suhtautui poppariin kärsivällisesti, ja kertoi, että auttaisi mielellään tähteä juttelemalla tämän kanssa. Hän toivoi, ettei Bieber vastaisuudessa enää sylkisi naapuriaan päin, kuten vastikään uutisoitiin.

Justin Bieber on parhaillaan keikkailemassa Pohjoismaissa. Hän herätti Norjassa, Oslossa, hämminkiä kävelemällä kaduilla entisen tyttöystävänsä Selena Gomezin kanssa. Poppari esiintyy pian myös Suomessa, jossa häntä lämmittelee teinisensaatio Robin. Keikka on 26. huhtikuuta Hartwall Areenalla.