Michael Bay pyysi anteeksi Armageddon-elokuvaansa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elokuvaohjaaja Michael Bay tunnetaan yhtenä tämän hetken menestyneimmistä Hollywood-ohjaajista. Hänen Transformers-elokuvasarjalleen suunnitellaan parhaillaan neljättä osaa, ja tänä vuonna nähdään myös ohjaajan tuore Pain & Gain -elokuva.

Menestyksestään huolimatta Michael Bayn elokuvat voittavat harvoin elokuvakriitikoiden sydämiä puolelleen. Nyt ohjaaja on yllättäen myöntänyt, ettei hänen ohjaamansa, Bruce Willisin tähdittämä ja taloudellisesti erittäin menestynyt Armageddon ollut erityisen hyvä elokuva.

– Pyydän Armageddonia anteeksi, sillä meidän piti tehdä koko elokuva 16 viikossa. Se ei tehnyt hyvää lopputulokselle. Tekisin koko elokuvan kolmannen näytöksen uudelleen, jos voisin, Michael Bay avautuu Miami Heral -lehden haastattelussa.

– Elokuvan erikoistehostevastaava sai hermoromahduksen, ja jouduin itse tekemään kyseisen työn. Soitin Titanic-ohjaaja James Cameronille, ja kysyin, kuinka hän toimii tehdessään kaikki erikoistehosteet itse. Mutta elokuva oli menestys, ohjaaja jatkaa.

Armageddon sai ensi-iltansa vuonna 1998, vain kaksi kuukautta myöhemmin kuin niin ikään maata uhkaavasta asteroidista kertova Deep Impact. Michael Bayn ohjaama toimintaelokuva oli ilmestymisvuotensa menestynein elokuva.

Michael Bayn lukuisat menestyneet elokuvat ovat tuottaneet miljardeja dollareita. Hänet tunnetaan etenkin toimintakohtauksistaan ja erikoisefekteistään. Muun muuassa Pearl Harbor, Bad Boys ja Transformers -elokuvat ovat Bayn ohjaamia. Hän on myös tuottanut lukuisia kauhuelokuvien uusintaversioita kuten Texasin moottorisahamurhat, Painajainen Elm Streetillä ja Friday the 13th.