Tätä ei Suomessa nähdä: Naispoliitikko paljasti rintansa lehdessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rohkeissa kuvissa poseeraavat poliitikot eivät ole uusi ilmiö. Esimerkiksi italialainen kansanedustaja Nicole Minetti on nähty usein poseeraamassa kuvissa varsin vähissä vaatteissa. Nyt espanjalainen ex-poliitikko on näpäyttänyt arvostelijoitaan esiintymällä rinnat paljaana lehden kannessa.

Entinen Los Yebenesin kaupungivaltuutettu Olvido Hormigos poseeraa Interviu-lehden kannessa polvillaan rinnat paljaana ja yllään vain pienet alushousut ja korkokengät. Lehden haastattelussa hän paljastaa halunneensa tehdä kannen osoittaakseen päättävänsä itse, mitä hän tekee kehollaan.

olvidohormigos25042013

Päätös kohukannesta syntyi seksivideokohun seurauksena. Olivdo Hormigos oli kuvannut videon itsestään masturboimassa silloista poikaystäväänsä, paikallista jalkapalloilijaa varten. Video vuosi myöhemmin julkisuuteen, ja Olivido joutui jättämään poliittisen uransa nauhasta aiheutuneen kohun ja painostuksen seurauksena.

42-vuotias ex-poliitikko toivoo nyt voivansa jättää seksivideosta aiheutuneen sensaation taakseen ja jatkaa normaalia elämäänsä. Hän ei kuitenkaan edelleenkään suhtaudu videon vuotaneeseen tahoon suopeasti.

– Haluaisin vain kyseisen jalkapalloilijan, jonka kanssa seurustelin kolmen kuukauden ajan, joutuvan vastuuseen teostaan. Ihmiset ehkä pitävät minua kovana, mutta se oli hirveää, Olvido Hormigos tilittää lehdelle.