Poptähti Ke$ha joi omaa virtsaansa – video päätyi nettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Ke$ha, eli Kesha Sebert, paljasti alkuvuodesta juoneensa uuden Ke$ha: My Crazy Beautiful Life -realitysarjansa kuvauksissa omaa virtsaansa. Videopätkä näytettiin eilen MTV-kanavalla, ja kuten arvata saattaa, löytyi samainen otos pian myös YouTubesta.

– Minulle sanottiin, että oman virtsan juominen olisi hyvä idea, kommentoi Ke$ha taannoin TMZ-sivustolle.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Koko pissan juomaidea lähti liikkeelle laulajan ystävän suusta, kun hän kertoi äitinsä tuttavan nauttivan päivittäin omaa virtsaansa. Samaan syssyyn Ke$ha tokaisee, että hän tahtoo juoda myös omaansa. Videon julkaissut Fuse kommentoi glitteriprinsessan tempausta ällöttäväksi niin sanoin kuin virnistyksin.

Neitokaisen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ykköshitit Tik Tok ja We R Who We R sekä Blow. Hän on kohahduttanut hiljattain palkkaamalla henkilökohtaisen glitterinlevittäjän itselleen. Nainen on myös julistautunut bi-seksuaaliksi.

Uusimmat