Erin haki mallia maailmalta – näyttävä levynkansi julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu kotimainen poptähti Erin peruutti taannoin yllättäen kaikki tulevat esiintymisensä. Pian sen jälkeen Erin vahvisti huhut ja kertoi olevansa raskaana. Nyt Erinin uusi albumi Sä osaat julkaistaan.

Nyt levyn kansikuva on julkistettu, ja se voi tuoda katsojan mieleen jotain tuttua. Kansikuvassa Erin nimittäin nähdään katsomassa kameraan toinen silmä kädellä peitettynä.

Kannen teema on lainattu maailmalta, sillä samanlaisia poseerauksia on nähty kautta aikojen jo kymmeniä. Aivan viime aikoina monet maailmantähdet, kuten Rihanna ja Rita Ora, ovat käyttäneet teemaa kansissaan.

Vuonna 2005 artistimiehenensä kanssa avioitunut Erin Anttila kertoi Facebookissa ilouutisen ja vahvisti odottavasta esikoistaan. Samalla hän seuraa entistä Nylon Beat -bänditoveriaan Jonna Geageaa, joka sai taannoin niin ikään ensimmäisen lapsensa.