Uusi #ominaisuus mullistaa Facebookin käytön – ärsyttää jo nyt monia

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on olemassaolonsa aikana kopioinut lukuisia ominaisuuksiaan muista palveluista. Esimerkiksi Places perustui pääasiassa Foursquaren ideaan, mutta on sittemmin jäänyt kehityksestä esikuvalleen.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Viime viikolla Facebook vahvisti, että se ottaa käyttöön niin sanotut hashtagit, ja tänään ne on viimein otettu käyttöön. Facebook seuraa tällä kertaa Twitterin ja Instagramin jalanjäljillä, sillä käyttäjät voivat jatkossa merkitä statuksiinsa ja kuviinsa risuaita-merkin avulla aiheita, kuten vaikkapa #stara tai #rihanna.

Aiemminkin Facebookin statuksissa on nähty hashtageja, mutta lähinnä päivityksissä ja kuvissa, jotka ovat tulleet palveluun automaattisesti Twitterin tai Instagramin kautta. Tästä päivästä lähtien hashtageja voi kuitenkin käyttää keskustelujen seuraamiseen ja kiinnostavien aiheiden hakemiseen palvelusta.

Uusi ominaisuus voi helpottaa keskustelujen ja kommenttien hakemista, mutta samalla yleistyessään se tulee aiheuttamaan myös paljon ärtymystä, kun risuaidat ja hakusanat täyttävät jatkossa kavereiden statuspäivitykset.