Joka kodin väline murskaa pikkupoikien sukuelimiä – tätä sietää varoa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että tekevälle sattuu. Tästä syystä pikkulapsia kiikutetaan tämän tästä sairaaloiden ensiapuun, koska he ovat leikkiensä tiimellyksessä satuttaneet itsensä. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan jo vessakäynti voi koitua pikkupojan sukupuolielimen kohtaloksi.

Urologian lääketieteellinen julkaisu BJU International on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan vessanpöntön kannet satuttavat pikkupoikien sukupuolielimiä entistä enemmän. Vaikka vessankansionnettomuudet voidaan vielä luetella jokseenkin harvinaisiksi, antaa tutkimus selkeää osviittaa siitä, että amerikkalaiset pojat ovat jättäneet peniksensä renkaan väliin vuonna 2010 peräti 800 kertaa enemmän kuin vuonna 2002.

Tutkimuksen mukaan vuonna 2010 kiikutettiin ensiapuun 1.707 yhdysvaltalaista pikkupoikaa tällaisen tapaturman vuoksi. Heistä 97 prosenttia oli alle kahdeksanvuotiaita. Todellisen määrän arvellaan olevan kuitenkin suurempi, sillä läheskään kaikki vanhemmat eivät kehtaa viedä poikaansa hoidettavaksi nolon vessaonnettomuuden takia. Tutkimuksen laatijat kehoittavatkin amerikkalaisia vanhempia hankkimaan hitaasti laskeutuvan wc-pöntön kannen renkaineen onnettomuuksien välttämiseksi.