Kammottava yllätys kotipihalla – puusta löytyi 60 000 mehiläistä

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Ampiaiset ja mehiläiset ovat hyönteisiä, jotka kuuluvat harvojen suosikkeihin. Nyt eräs amerikkalaisnainen on saanut kokea kammottavan yllätyksen, kun hänen pihamaallaan kaatuneesta puusta on löytynyt massiivinen mehiläispesä.

Kansasissa asuvan Stefanie Hardacren pihalta oli kaatunut suuri puu myrskyn aikana. Amerikkalaisnainen yllättyi toden teolla, kun hän puun runkoa vilkaistessaan huomasi siellä olevan massiivisen mehiläispesän. Asiantuntijoiden mukaan pesässä oli jopa 60.000 mehiläistä, KCTV5-uutistoimisto kertoo.

Hardcare soitti paikalle mehiläishoitaja Cecil Sweeneyn, jonka arvion mukaan mehiläiset olivat asuneet puussa noin kolme vuotta. Sweeneyn mukaan mehiläiset kastuivat myrskyssä, jonka takia ne eivät olleet alkaneet lentelemään Hardacren pihalla. Pesä siirrettiin väliaikaisesti pois amerikkalaisnaisen pihalta, ennen kuin siitä voidaan muokata perinteinen mehiläisyhdyskunta.

– Juuri nyt ne eivät lennä. Jos ilma lämpenisi ja aurinko paistaisi niihin, ilmassa lentelisi paljon enemmän mehiläisiä kuin juuri nyt, Cecil Sweeney selittää pesän rauhallisuutta uutistoimistolle.

Uusimmat