Amazon.com ei saanut haluamaansa nettipäätettä

Digi · Stara.fi

Nettimaailmassa nähdään lähitulevaisuudessa runsaasti muutoksia, kun nettisivustojen osoitteiden päätteitä tulee markkinoille runsaasti lisää. Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan saa haluamaansa päätettä edes rahalla, ja yksi pettyneistä on maailman suurin nettikauppa Amazon.com.

Amazon halusi oman nimensä nettipäätteeksi, jolloin sen osoitteet olisi voineet olla esimerkiksi muotoa shop.amazon. Etelä-Amerikassa virtaavan Amazon-joen ympärillä olevat valtiot halusivat kuitenkin evätä mahdollisuuden rekisteröidä .amazon-tunnus nettipäätteeksi.

Nyt Icann-järjestön työryhmä on päättänyt asian Brasilian, Argentiina, Chilen ja Perun hyväksi ja evänneet nettijätiltä mahdollisuuden omaan nettipäätteeseen. Perustelujen mukaan Amazon-nimi yhdistetään liian selvästi samannimiseen jokeen ja sitä ympäröiviin sademetsiin, eikä sitä siksi voida antaa kaupalliseen käyttöön. Päätöksestä raportoi uutistoimisto Reuters.