Tutkimus: Älykkäämmät ovat muita harvemmin uskovaisia

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Rochesterin yliopiston psykologit Miron Zuckerman ja Jordan Silberman ovat herättäneet runsaasti huomiota tuoreella tutkimuksellaan. Kaksikko paneutui 63 eri tutkimukseen, jotka ovat perehtyneet uskonnon ja älykkyyden välisiin yhteyksiin.

Zuckermanin ja Silbermanin löydökset ovat huomiota herättäviä. Kaksikon mukaan suurin osa tutkimustuloksista viittaa siihen, että uskovaisuudella ja älykkyydellä on selkeä yhteys. Käytännössä tämä ilmenee siten, että ateistit ovat usein uskovaisia fiksumpia, Daily Mail kertoo.

Tutkijat määrittelevät älykkyyden kykynä ”päätellä, suunnitella, ratkoa ongelmia, ajatella abstraktisti, ymmärtää monimutkaisia ideoita, oppia nopeasti ja oppia kokemuksistaan”. Kaksikko sai myös selville, että lapset ovat usein aikuisia vähemmän uskovaisia. Tutkimustulosten mukaan korkean älykkyysosamäärän omaavista henkilöistä hyvin pieni osa näkee itsensä uskovaisena.

Zuckerman ja Silberman ovat esittäneet, että älykkäiden ihmisten ateistisuus perustuu siihen, että he mukautuvat muita vähemmän ja välttelevät siten uskontoja. Yleisemmin esitetty teoria on kuitenkin se, että hyvin älykkäät ihmiset eivät kykene uskomaan johonkin, jota ei ole tieteellisesti todistettu. Kaksikon selvitykseen kuuluneet tutkimukset suoritettiin vuosina 1928 – 2012.