Älykkäät pahat pojat parhaita bisnesmiehiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kiltit naiset eivät menesty. Se on yleisesti tiedossa oleva fakta, joka on osoittautunut liian usein todeksi monessa suomalaisessakin yrityksessä. Nyt on kuitenkin julkaistu tutkimus, jonka mukaan liikemaailmassa kaikista parhaiten menestyvät älykkäät miehet, jotka ovat myös jossain määrin pahoja poikia.

Mikäli olet älykäs teinipoika, ja tykkäät silloin tällön ajatutua pahantekoon, voit huokaista nyt helpotuksesta, sillä sinusta tulee todennäköisemmin miljonääri kuin kiltistä luokkakaveristasi. Näin voi sanoa pahoille teille ajautuneille älykköpojille, mikäli uskomme Yhdysvaltojen kansallisen ekonomisen tutkimuslaitoksen tekemää tutkimusta.

Tutkimuksen mukaan pahat pojat ovat parempia liikemiehiä, koska he uskaltavat ottaa riskejä. Esimerkkinä mainittakoon Harvardin kesken jättäneet Mark Zuckerberg ja Bill Gates. Tutkimus vertasi 12.686 yrittäjää, jotka olivat syntyneet vuosien 1957 ja 1964 välillä.

Daily Mailin mukaan pääasiallisimmat menestyksen avaimet ovat korkeakoulutus sekä se, että yrittäjän vahemmat ovat hyvätuloisia. Myös älykkyysosamäärän tulee olla korkea, mutta sen lisäksi menestyvä liikemies omaa korkean itsetunnon ja hän on erittäin määrätietoinen riskinottaja. Toisin sanoen miljoonia ei kääritä pelkällä pahan pojan olemuksella, vaan siihen yhdistetyllä älyllä ja tietotaidolla.