Maailman surkein eläintarha? Väitti koiraa leijonaksi ja rottia käärmeiksi

Matkailu Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Eläintarhoissa käyminen on erityisesti turistien suosimaa ajanvietettä. Matkakohteet erikoistuvat usein eksoottisten ja uhanalaisten eläinten esittelyyn. Nyt otsikoihin on noussut eräs kiinalaiseläintarha, jossa oltiin varmoja, etteivät heidän asiakkaansa ole kovinkaan fiksuja.

Luohessa sijaitseva eläintarha yritti nimittäin väittää koiraa leijonaksi. Metro uutisoi, että tuuheasta turkistaan tunnettu tiibetinmastiffi-rotuinen koira vietti aikaansa leijonan häkissä. Häkin edessä olevassa kyltissä jopa luki, että häkissä oleva eläin on leijona. Eläintarha ei muutenkaan loista tarjonnallaan.

Kävijät ovat myös valittaneet, että Luohe Zoo -eläintarhassa on väitetty kettuja leopardeiksi ja toista koiraa sudeksi. Häkissä olleiden rottien kohdalla taas luki, että häkin sisällä on käärmeitä. Eläintarhan johtaja on kommentoinut tilannetta sanomalla, että kylttien tekstit tullaan korjaamaan mitä pikemmiten.

– Koiran käyttäminen leijonana on ehdottomasti loukkaus turisteja kohtaan, eläintarhassa vieraillut Sharon Liu summaa.