Uusi shokkivideo Japanin tsunamista – ihmiset eivät ymmärtäneet vakavuutta

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Monilla on vielä tuoreessa muistissa Japaniin maaliskuussa 2011 iskenyt maanjäristys ja historiallisen suurta tuhoa aiheuttanut tsunami. Vesi vei mukanaan kokonaisia kaupunkeja, joista osan jälleenrakennus ei ole vielä kunnolla edes alkanut.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Tsunamin isku tallentui tuhansille kännykkäkameroille, ja videoita on sittemmin julkaistu verkossa vähintään satoja. Traagisen päivän tapahtumista on nyt julkaistu myös uusi video, jossa nähdään myös tilanne hieman ennen tsunamin iskua.

25 minuutin pituisella videolla kuullaan alussa viranomaisten varoituksia ja hämmästellään joen laskenutta pintaa. Kahden minuutin jälkeen joessa näkyy ensimmäisiä viitteitä tulevista valtavista vesimassoista, mutta kuvaaja ei varmasti tiennyt millaisesta tragediasta oli kyse. Myös muut ihmiset tyytyvät katselemaan jokea ihmeissään.