Stara tsunami

Viihdeuutiset

30 pysäyttävää valokuvaa maailman kriisipesäkkeistä

Maailman pysäyttävien uutiskuvien joukossa on nykyisin yhä enemmän myös tavallisten kansalaisten ikuistamia otoksia, kun laadukkaat kännykkäkamerat liikkuvat ihmisten mukana joka paikkaan. Nyt verkossa nähdään joukko koskettavia valokuvia.

Verkkosivusto on koonnut yhteen 30 valokuvaa, joista jokainen panee ihmiset ajattelemaan omaa elämäänsä ja asettaa todennäköisesti omat ongelmat hieman uuteen perspektiiviin. Kuvia on ikuistettu erityisesti suurten tragedioiden, kuten sotien ja luonnonmullistusten, aikaan, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti muuten merkittäviä tapahtumia.

Katso kuvat tästä.

Digi Viihdeuutiset

Google Street View avasi synkän palvelun – tsunamialue kuvina ennen ja nyt

Googlen karttapalveluun kuuluva Google Street View on hauska ja hyödyllinen keino päästä kurkistelemaan vieraisiin paikkoihin. Palvelun avulla voi tutustua kotisohvalta käsin maihin tai kaupunkeihin, joihin ei muuten ole mahdollisuutta, aikaa tai rahaa matkustaa.

Japanin rannikkoa vuonna 2011 riepotellut tsunami aiheutti suurta tuhoa ja tappoi liki 20.000 ihmistä. Järkyttävä luonnonmullistus muistetaan myös Fukusiman ydinvoimalaan liitetystä katastrofista. Googlessa on nyt käynnissä Memories for the Future -niminen projekti, jonka tarkoituksena on taltioida katastrofin varjossa eläneiden kylien tilannetta nyt.

Kuva: Google Street View
Kuva: Google Street View

Kuvat puhuvat puolestaan. Karttapalvelussa voi valita minkä ajankohdan katunäkymiä haluaa katsella. Tsunamin aiheutti merenpohjassa tapahtunut 9,0 magnituden maanjäristys. Suuren aallon alle jäivät muun muassa Iitate, Katsurao, Kawauchi, Naraha, Hirono ja Minamisoma. 18.000 ihmistä menetti kotinsa katastrofissa.

Vaikka Google on unohtanut kokonaisia saaria kartaltaan, on se muistanut ikuistaa Mapsiin jopa Harry Potter -elokuvan kuvitteellisia katuja ja maailman korkeimpia rakennuksia. Myös autioitunut Bond-elokuvien Hashima, eli Gunkanjima-saari, pääsi hiljattain tietokoneellaan ympäri maailmaa seikkailevien tutkittavaksi.

Hakukonejätti Google on laajentanut Street View -palveluaan myös rakennusten sisätiloihin ja moni onkin veikannut, että internetin valtiaan tavoitteena on saattaa kaikki maailman julkiset paikat karttapalvelunsa piiriin.

Ohhoh! Viihdeuutiset

Uusi shokkivideo Japanin tsunamista – ihmiset eivät ymmärtäneet vakavuutta

Monilla on vielä tuoreessa muistissa Japaniin maaliskuussa 2011 iskenyt maanjäristys ja historiallisen suurta tuhoa aiheuttanut tsunami. Vesi vei mukanaan kokonaisia kaupunkeja, joista osan jälleenrakennus ei ole vielä kunnolla edes alkanut.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Tsunamin isku tallentui tuhansille kännykkäkameroille, ja videoita on sittemmin julkaistu verkossa vähintään satoja. Traagisen päivän tapahtumista on nyt julkaistu myös uusi video, jossa nähdään myös tilanne hieman ennen tsunamin iskua.

25 minuutin pituisella videolla kuullaan alussa viranomaisten varoituksia ja hämmästellään joen laskenutta pintaa. Kahden minuutin jälkeen joessa näkyy ensimmäisiä viitteitä tulevista valtavista vesimassoista, mutta kuvaaja ei varmasti tiennyt millaisesta tragediasta oli kyse. Myös muut ihmiset tyytyvät katselemaan jokea ihmeissään.