800 ihmistä alusvaatteisillaan – erikoinen ennätysyritys

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suuria ihmisjoukkoja vaativia ennätyksiä yritetään aina silloin tällöin rikkoa ympäri maailmaa. Äskettäin esimerkiksi rikottiin samaan paikaan Teräsmiehen asuun pukeutuneiden ihmisten ennätys. Nyt New Yorkissa ollaan yritetty peitota hieman vähäpukeisemmalla teemalla ratsastava ennätys.

Kyseessä on tempaus, jossa yritettiin saada samaan paikkaan mahdollisimman monta alusvaatteisillaan olevaa henkilöä. Times Squarella järjestetty tilaisuus jäi kuitenkin vain yritykseksi, sillä ennätys ei mennyt rikki. Paikalle saapui noin 800 alusvaatteissa keikistellyttä ihmistä, Mirror-lehti kertoo.

Aiempi ennätys on 2.270 ihmistä. Huima luku saavutettiin Utahin Undie Runilla vuonna 2011. New Yorkissa pidetty tapahtuma ei kuitenkaan ollut epäonnistunut, sillä ihmiset todella ottivat ilon irti keskellä keskustaa alusvaatteisillaan oleilusta. Moni oli koristellut kehoaan karnevaaliteemaisilla maalauksilla.

Uusimmat