Pornotähdellä todettiin HIV – aikuisviihdeala kaaoksessa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Aikuisviihdeteollisuus on ollut lähiaikoina otsikoissa esimerkiksi Los Angelesissa voimaan tulleen lain myötä, jonka mukaan miesnäyttelijöiden on käytettävä kondomia pornoelokuvien kuvauksissa. Nyt Kalifornian pornoteollisuus on kohdannut vakavan ongelman.

Yhdellä naispuolisella aikuisviihdenäyttelijällä on todettu HIV, X-Biz -lehti uutisoi. Virusta kantava pornonäyttelijä on lehden mukaan uusi alalla. Aikuisviihdenäyttelijöiden terveyspalveluista vastaava Adult Production Health and Safety Services testaa parhaillaan kaikki naisen kanssa kuvanneet partnerit.

HIV-tartunta on aiheuttanut hullunmyllyn San Fernando Valleyn pornokuvioissa. Kaikkien elokuvien tuottaminen on keskeytetty sen ajaksi, että mahdollisten tartuntojen määrä saadaan selville. HIV-positiivisen naisen ei uskota saaneen tartuntaa pornokuvauksissa, mutta vielä ei tiedetä, onko hän tartuttanut kanssanäyttelijöitään.

Aikuisviihdenäyttelijöiden liiton edustaja Diane Duke on kertonut lehdelle, että vuoden 2004 jälkeen vain kahdella pornotähdellä on todettu HIV. Näistä tartunnoista yksikään ei ole tapahtunut kuvaustilanteessa. Los Angelesissa nähtiin samanlainen laaja kuvaustauko viime vuonna kuppaepidemian takia.

Amerikkalainen pornoteollisuus on lähiaikoina kokenut todellista myllerrystä voimaan tulleen kondomilain myötä. Los Angelesissa sijaitsevat maailman suurimmat pornovideostudiot. Aikuisviihdettä tekevät yhtiöt ovat kuitenkin ilmoittaneet jättävänsä kaupungin ja siirtyvänsä liki vieressä sijaitsevaan Venturan piirikuntaan. Siellä kuvauksissa ei tarvitse käyttää kondomia.