Miehet ovat pelkureita – jättävät naiset tekstiviesteillä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

”Vika ei ole sinussa vaan minussa”, kuuluu legendaarisin lause, joka liitetään erotilanteeseen. Uuden tutkimuksen mukaan miehet eivät kuitenkaan kehtaa sanoa tätä päin näköä, sillä peräti 73 prosenttia kaksilahkeisista on lopettanut seurustelusuhteensa tekstiviestillä, sosiaalisen median kautta tai puhelinsoitolla.

Naisista vain 44 prosenttia ottaa eron muuten, kuin kasvokkain asian kertomalla. Sen sijaan jopa 62 prosenttia hameväestä on joutunut tekstiviestillä jätetyksi. Kaikista hurjimmalta kuulostaa se, että 39 prosenttia tekstiviestillä kumppaninsa jättäneistä on ollut suhteessa yli vuoden.

Tekstiviesteillä on myös otettu avioeroja. Syynä pidetään pelkoa, sillä kumppanit eivät tahdo tai uskalla nähdä jätetyn ihmisen reaktiota. Lisäksi tekstiviesti on nopea tapa saada asia toisen tietoon ilman, että sitä joutuisi vatvomaan kasvotusten päivätolkulla.

Femail Firstin mukaan jättämiseen käytetään myös puhelinsoittoja ja esimerkiksi Facebook-viestejä. Kymmenensosa viestimien avulla eron ottavista käyttää sähköpostia ja viisi prosenttia kirjoittaa asiasta julkisesti sosiaalisen median kautta. Tutkimuksen teki Mobile Phone Checker -niminen yritys.