Simon Cowell esittelee lapsensa äidin äidilleen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Musiikkimoguli Simon Cowellin yllättävä lapsiuutinen on viime aikoina ollut mediahuomion keskiössä. Äskettäin 53-vuotias mies antoi vielä kylmää kyytiä tulevan lapsensa äidille Lauren Silvermanille, eikä halunnut nähdä avioliitosta haaveilevaa naista.

Viihdealan moniosaaja on kuitenkin muuttanut mieltään ja aikoo esitellä raskaana olevan rakastajattarensa omalle äidilleen. Newyorkilainen seurapiirikaunotar Lauren saakin pian tavata Julie Brettin Britanniassa Simonin kotikentällä.

– Simon on enemmän hemostunut tapaamisesta kuin siitä, että tulee isäksi. Simonin äiti on pomo. Hän haluaa tämän hyväksynnän, ja että Lauren ja Julie tulevat läheisiksi. On hänelle tärkeintä, että elämän tärkeimmät naiset muodostavat vahvan siteen, kertoi lähde Closer-lehdelle.

Cowell on suostunut kustantamaan brunetelle oman 12 miljoonan euron kartanon Beverly Hillsistä. Hän myös järjestää naiselle asunnon New Yorkista, jonka kuukausivuokra on 18.000 euron tuntumassa.

Laurenin äiti on julkisesti syyttänyt tytärtään hankkiutuneen tahallaan raskaaksi miljonääri-Simonille. Eri lähteiden mukaan Simon on määrätty maksamaan tulevan lapsensa äidille vuosittain 3,5 miljoonaa euroa elatusmaksuja kunnes lapsi täyttää 21 vuotta. Musiikkibisneksellä uransa luonut Cowell on tunnettu miljonääri, ja viime vuonna hänen omaisuuden arvon kerrottiin olevan 350 miljoonaa dollaria.

Uusimmat